Euroopan unionin neljä perusvapautta
Euroopan unionin (EU) sisämarkkinat perustuvat neljään perusvapauteen: tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen, henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen, palvelujen tarjoamisen vapauteen ja pääomien vapaaseen liikkuvuuteen. Nämä vapaudet mahdollistavat yritysten ja yksityishenkilöiden vapaan toiminnan koko EU:n alueella ja rajoittavat samalla jäsenvaltioiden mahdollisuuksia asettaa perusteettomia esteitä rajat ylittävälle taloudelliselle toiminnalle ja investoinneille.
Yrittäjille, joiden liiketoiminta ulottuu yhden valtion rajojen ulkopuolelle, esimerkiksi Ranskaan, Ruotsiin tai Saksaan, kolme näistä vapauksista on erityisen tärkeitä: palvelujen tarjoamisen vapaus, sijoittautumisvapaus toiseen EU:n jäsenvaltioon ja pääomien vapaa liikkuvuus.
Palvelujen tarjoamisen vapaus mahdollistaa sen, että latvialaiset yritykset voivat tarjota palveluja asiakkaille muissa EU:n jäsenvaltioissa perustamatta sinne pysyvää toimipaikkaa. Sijoittautumisvapaus puolestaan suojaa oikeutta aloittaa ja harjoittaa pysyvästi taloudellista toimintaa toisessa jäsenvaltiossa, esimerkiksi avaamalla sivuliikkeen tai perustamalla yhtiön. Pääomien vapaa liikkuvuus taas turvaa mahdollisuuden tehdä investointeja muihin EU:n jäsenvaltioihin, mukaan lukien yhtiöiden osakkeiden, kiinteistöjen tai muun omaisuuden hankkiminen.
Milloin kansalliset vaatimukset voivat rajoittaa EU:n perusvapauksia?
Euroopan unionin tuomioistuin käsittelee säännöllisesti riitoja siitä, rajoittavatko jäsenvaltion lainsäädäntö, hallinnolliset vaatimukset tai viranomaisten päätökset perusteettomasti EU:n sisämarkkinoiden perusvapauksia. Pelkästään vuonna 2025 näissä kolmessa ryhmässä kirjattiin yhteensä 58 uutta asiaa.
Kaikki rajoitukset eivät ole automaattisesti lainvastaisia. EU:n jäsenvaltioilla on oikeus asettaa vaatimuksia esimerkiksi kansanterveyden, kuluttajansuojan, yleisen turvallisuuden tai ympäristönsuojelun vuoksi. Tällaisten vaatimusten on kuitenkin oltava perusteltuja, syrjimättömiä ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Toisin sanoen jäsenvaltio ei saa asettaa rajoituksia, jotka ylittävät sen, mikä on tarpeen oikeutetun tavoitteen saavuttamiseksi.
Käytännön esimerkkejä rajoituksista, joita yrittäjät voivat kohdata
Kysymyksiä EU:n sisämarkkinoiden perusvapauksien rajoituksista voi syntyä myös näennäisesti arkisissa liiketoimintatilanteissa. Yrittäjät, jotka haluavat aloittaa tai jatkaa toimintaansa toisessa EU:n jäsenvaltiossa, hyväksyvät ja noudattavat usein ulkomaisten viranomaisten asettamia vaatimuksia, vaikka osa näistä vaatimuksista voi olla EU-oikeuden vastaisia. Mutta onko yrittäjien aina hyväksyttävä ylimääräiset rekisteröintivaatimukset, pakollinen sertifiointi tai investointeja koskevat rajoitukset? Tietyissä tilanteissa heillä voi olla oikeus riitauttaa tällaiset rajoitukset ja vaatia niiden poistamista.
Seuraavassa on joitakin käytännön esimerkkejä siitä, miten EU:n sisämarkkinoiden perusvapauksien perusteettomat rajoitukset voivat ilmetä ja vaikuttaa yrittäjän mahdollisuuksiin harjoittaa rajat ylittävää liiketoimintaa.
1. Vaatimus rekisteröidä yritys ennen palvelujen tarjoamista
Latvialainen yritys haluaa tarjota siivouspalveluja asiakkaille toisessa EU:n jäsenvaltiossa. Kyseisen jäsenvaltion lainsäädäntö kuitenkin edellyttää, että ulkomaiset palveluntarjoajat rekisteröityvät paikalliselle viranomaiselle ja maksavat huomattavan hallinnollisen maksun ennen toiminnan aloittamista. Vaatimusta ei sovelleta kotimaisiin yrityksiin. Onko tällainen vaatimus perusteltu, vai rajoittaako se perusteettomasti latvialaisen yrityksen oikeutta tarjota rajat ylittäviä palveluja?
2. Pakollinen vaatimus perustaa sivuliike toiseen EU:n jäsenvaltioon
Latvialainen konsulttiyritys haluaa tarjota palveluja asiakkaille toisessa EU:n jäsenvaltiossa etäviestinnän ja digitaalisten alustojen avulla. Kyseisen jäsenvaltion viranomaiset kuitenkin vaativat, että yritys perustaa maahan pysyvän sivuliikkeen ennen toiminnan aloittamista. Voiko jäsenvaltio vaatia ulkomaista yritystä perustamaan pysyvän toimipaikan, vaikka yritys aikoo tarjota ainoastaan rajat ylittäviä palveluja?
3. Kieltäytyminen tunnustamasta toisessa EU:n jäsenvaltiossa hankittua ammattipätevyyttä
Latvialainen ammattilainen, jolla on asianmukainen ammattipätevyys ja usean vuoden kokemus, haluaa sijoittautua pysyvästi harjoittamaan ammattiaan toiseen EU:n jäsenvaltioon. Kyseisen jäsenvaltion viranomaiset kuitenkin vaativat, että hän suorittaa uuden monivuotisen ammatillisen koulutusohjelman ja hankkii kansallisen pätevyystodistuksen, ottamatta huomioon Latviassa jo hankittua koulutusta ja työkokemusta. Onko tällainen vaatimus tarpeellinen, vai rajoittaako se suhteettomasti sijoittautumisoikeutta toisessa EU:n jäsenvaltiossa?
4. Ulkomaisia sijoittajia koskevat rajoitukset
Latvialainen yrittäjä haluaa hankkia osakkeita toiseen EU:n jäsenvaltioon sijoittautuneesta energiayhtiöstä. Kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä kuitenkin säädetään, että muiden EU:n jäsenvaltioiden sijoittajat eivät saa hankkia yli tiettyä prosenttiosuutta yhtiön osakkeista, kun taas kotimaisiin sijoittajiin vastaavaa rajoitusta ei sovelleta. Voidaanko tällaista lainsäädäntöä perustella kansallisella energiaturvallisuudella, vai rajoittaako se perusteettomasti pääomien vapaata liikkuvuutta?
5. Ulkomaisten sijoittajien erilainen verokohtelu
Latvialainen yksityishenkilö hankkii osakkeita toiseen EU:n jäsenvaltioon sijoittautuneesta yhtiöstä. Kyseisen jäsenvaltion verolainsäädännössä kuitenkin säädetään ulkomailla asuville maksettaville osingoille korkeampi verokanta kuin maassa asuvien saamille osingoille. Onko tällainen erilainen verokohtelu perusteltua, vai muodostaako se perusteettoman esteen rajat ylittäville investoinneille?
6. Kieltäytyminen tunnustamasta toisessa jäsenvaltiossa myönnettyä sertifikaattia
Latvialainen rakennusyritys voittaa tarjouskilpailun uusiutuvan energian hankkeen toteuttamisesta toisessa EU:n jäsenvaltiossa. Kyseisen jäsenvaltion viranomaiset kuitenkin vaativat yritystä käyttämään ympäristösertifikaattia, joka on myönnetty yksinomaan kyseisessä maassa, vaikka yrityksellä on jo vastaava Latviassa myönnetty sertifikaatti. Voivatko kyseisen jäsenvaltion viranomaiset kieltäytyä tunnustamasta toisessa EU:n jäsenvaltiossa myönnettyä vastaavaa sertifikaattia, vai vaikeuttaako tällainen vaatimus perusteettomasti palvelujen tarjoamista? Miten yritys voi puolustaa oikeuksiaan?
7. Maatalousmaan hankintaa toisessa EU:n jäsenvaltiossa koskevat rajoitukset
Latvialainen yritys haluaa hankkia maatalousmaata toisesta EU:n jäsenvaltiosta laajentaakseen maataloustoimintaansa. Kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä kuitenkin säädetään, että ulkomaiset yritykset tarvitsevat maatalousmaan hankintaan valtion viranomaisen erityisen luvan. Lisäksi luvan saamiselle on asetettu lisäedellytyksiä, joita ei sovelleta kotimaisiin ostajiin. Voidaanko tällaisia rajoituksia perustella tarpeella suojella maatalousmaan käyttöä ja kotimaista maataloutta, vai rajoittavatko ne perusteettomasti pääomien vapaata liikkuvuutta EU:n sisämarkkinoilla?
Miten voit suojata oikeutesi?
Jos yrittäjä katsoo, että Latvian tai toisen EU:n jäsenvaltion lainsäädäntö, hallinnolliset vaatimukset tai viranomaisten päätökset rajoittavat perusteettomasti sen mahdollisuuksia tarjota palveluja, käyttää sijoittautumisoikeuttaan tai investoida pääomaa toiseen EU:n jäsenvaltioon, on tärkeää arvioida, onko rajoitus EU-oikeuden mukainen.
Tällaisissa tilanteissa pelkkä kyseisen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön analyysi ei riitä. On myös tarkasteltava Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) määräyksiä, unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja kyseisen rajoituksen mahdollisia perusteita. Erityisen tärkeää on selvittää, onko rajoituksella oikeutettu yleisen edun mukainen tavoite, soveltuuko se tavoitteen saavuttamiseen ja voitaisiinko sama tavoite saavuttaa vähemmän rajoittavin keinoin.
EU-oikeuden asiantuntijoillamme on syvällinen tuntemus Euroopan unionin oikeudesta. Tarjoamme oikeudellisia selvityksiä ja neuvontaa EU:n sisämarkkinoiden perusvapauksista ja arvioimme, aiheuttavatko Latvian tai muiden EU:n jäsenvaltioiden lainsäädäntö, hallinnolliset vaatimukset tai viranomaisten päätökset perusteettomia esteitä rajat ylittävälle liiketoiminnalle ja investoinneille.
Autamme tunnistamaan mahdolliset EU-oikeuden rikkomukset, arvioimaan unionin tuomioistuimen asiaankuuluvaa oikeuskäytäntöä ja laatimaan hyvin perustellun oikeudellisen kannan etujenne turvaamiseksi.
Tämä artikkeli ei ole oikeudellista neuvontaa yksittäisessä tapauksessa. Sopivat oikeudelliset ratkaisut voivat vaihdella kunkin tapauksen tosiasiallisten olosuhteiden mukaan.
Artikkelin kirjoittaja: asianajaja Aleksandrs Potaičuks

